Pikavalintoja ja mielikuvia – Mitä tapahtuu, kun deittailusta tulee suoritus?

Pikavalintoja ja mielikuvia – Mitä tapahtuu, kun deittailusta tulee suoritus?

Nykyaikainen deittikulttuuri tarjoaa meille jotain, mitä ihmiskunnalla ei ole koskaan aiemmin ollut: lähes loputtoman valikoiman ihmisiä sormenpään ulottuvilla. Ruudun pyyhkäisyllä voimme valita, hylätä, hakea uutta ja jatkaa matkaa.

Mutta olemmeko tämän helppouden keskellä lähempänä toista ihmistä – vai olemmeko eksyneet kauemmas kuin koskaan?

Tuote näytöllä

Kun katsomme profiilia sovelluksessa, emme katso elävää, monimutkaista ja haavoittuvaa ihmistä. Katsomme valikoitua mielikuvaa. Mieli alkaa analysoida, vertailla ja pisteyttää: Onko tämä ihminen riittävän kiinnostava? Täyttääkö hän kriteerini? Vahvistaako hän kuvaani itsestäni?

Toisesta ihmisestä tulee helposti tuote ja deittailusta kuluttamista. Silloin emme ehkä kohtaa toista ihmistä, vaan omien toiveidemme, ihanteidemme ja pelkojemme heijastuksen.

Pako sisäisestä tyhjyydestä

Miksi hakeudumme jatkuvaan valintojen virtaan? Taustalla voi olla yksinäisyyden tunne tai sisäinen tyhjyys, jota emme halua kohdata.

Uskomme, että joku uusi ihminen – se ”oikea” – tulee ja täyttää tuon aukon. Mutta jos lähestymme toista tarpeesta käsin, suhteesta tulee helposti väline. Käytämme toista peittämään omaa turvattomuuttamme.

Kun deittailusta tulee keino paeta itseämme, uutuudenvetovoiman haihtuessa mieli voi pettyä ja alkaa etsiä seuraavaa vaihtoehtoa.

Vertailun ja ”paremman” ansa

Loputon valikoima luo levottomuutta. Vaikka kohtaisimme jonkun aidon ihmisen, takaraivossa saattaa kuiskata: ”Mitä jos seuraavan pyyhkäisyn takana on joku vielä parempi?”

Mieli elää silloin tulevaisuudessa. Vertailu vie meidät pois tästä hetkestä. Kun mielessä pyörii kuva täydellisestä kumppanista, näemmekö todella sen ihmisen, joka istuu vastapäätä?

Aito kohtaaminen alkaa pysähtymisestä

Mitä tapahtuu, jos pysähdymme? Entä jos riisumme deittailusta odotukset, kriteerilistat ja suorittamisen?

Aito kohtaaminen ei ehkä vaadi täydellistä profiilia tai ennalta sovittuja rooleja. Se voi alkaa siitä, että mieli on hetken hiljaa ja valmis katsomaan.

Kun emme hae toisesta turvaa, hyväksyntää tai keinoa paeta omaa elämäämme, voimmeko silloin todella nähdä hänet?

Silloin ei ehkä ole tarvetta näytellä, myydä itseään tai arvioida toista. Mitä syntyy tilassa, jossa kumpikaan ei ole väline toiselle?

Miellyttämistä vai aitoa moraalia?

Sana moraali tuo usein mieleen säännöt, kiellot ja ulkopuolelta annetut normit. Meille opetetaan, miten kuuluu käyttäytyä ja miten toista pitää kohdella.

Silti deittikulttuurissa näemme ghostingia, toisen pitämistä varalla eli orbitingia ja tunteilla leikkimistä. Miksi ulkoinen moraali ja tapakasvatus pettävät niin helposti ruudun takana?

Ulkoinen moraali on vain rooli

Ulkoinen moraali voi perustua pelkoon tai hyvän kuvan ylläpitämiseen. Sanomme oikeat sanat, koska haluamme pitää itseämme hyvänä ihmisenä. Silloin kyse ei välttämättä ole toisen kunnioittamisesta, vaan oman minäkuvan suojelemisesta.

Kun moraali on vain mielen rakentama sääntö, se joustaa helposti tilanteen muuttuessa epämukavaksi. On helpompaa vaieta ja kadota kuin kohdata toisen reaktio ja oma syyllisyys.

Jos toimintaamme ohjaa ensisijaisesti pelko leimautumisesta tai halu olla pidetty, onko kyse todella rehellisyydestä?

Eettisyys syntyy kyvystä nähdä

Aito eettisyys ei ehkä synny oppikirjoista tai säännöistä. Se voi syntyä yksinkertaisesta havainnosta: toinen ihminen ei ole väline.

Kun näemme toisessa samanlaisen haavoittuvuuden, pelon, toivon ja yksinäisyyden kuin itsessämme, muuttuuko toimintamme luonnostaan?

Silloin emme ehkä tarvitse sääntöä olla rehellinen tai reilu. Toisen käyttäminen tai tietoinen satuttaminen alkaa näyttää aivan toisenlaiselta, kun emme enää näe häntä vain oman tarpeemme kohteena.

Eettisyys deittailussa voisi tarkoittaa selkeyttä ilman peliä: emme anna katteettomia toiveita vain saadaksemme huomiota tai lievittääksemme omaa yksinäisyyttämme.

Se voisi tarkoittaa kohtaamista ilman hyväksikäyttöä: emme käytä toista ihmistä itsetuntomme kohottajana tai ajankuluna.

Ja se voisi tarkoittaa vastuuta omasta vaikuttamisestamme: ymmärrämme, että jokainen sana, viesti ja myös hiljaisuus vaikuttaa toisen sisäiseen maailmaan.

Rehellisyys tässä hetkessä

Aito eettisyys vaatii rohkeutta olla rehellinen – ennen kaikkea itselle.

Mitä tapahtuu, jos myönnämme, ettemme tunne vetovoimaa? Tai jos huomaamme hakevamme suhteesta vain pakoa omasta arjestamme?

Kun katsomme omia motiivejamme ilman selittelyä, tarvitsemmeko enää toista ihmistä ratkaisemaan omia sisäisiä solmujamme?

Ehkä juuri siinä, missä lakkaamme suorittamasta deittailua ja luovumme tarpeesta hyötyä toisesta, eettisyys lakkaa olemasta pakkopaita.

Siitä voi tulla yksinkertainen kysymys:

Näenkö tässä edessäni ihmisen – vai vain sen, mitä haluan hänen olevan?