Miksi suoritamme elämäämme? – "Joksikin tulemisen" harha ja kokonaiskumous

​Elämämme taustalla vaikuttaa syvä mielen mekanismi, joka ei tarjoa uutta menetelmää tai suorituslistaa – päinvastoin, se kehottaa pysähtymään ja katsomaan rohkeasti sitä, mitä todella tapahtuu.

​Lähdetään tutkimaan elämäämme tämän syvällisen ajattelun ja kolmen painavan kysymyksen kautta.

​1. Miksi elämästä tuli suoritus?

​Tämän ajattelun mukaan elämämme suorittaminen kumpuaa syvästä, yhteiskunnan ja kasvatuksen muovaamasta ehdistymisestä. Meille opetetaan lapsesta pitäen, että emme riitä tällaisenaan.

​Mieli vakuuttuu siitä, että nykyhetki ja "se mitä on" ei ole riittävästi, vaan meidän on jatkuvasti pyrittävä kohti jotakin muuta – kohti sitä, "mitä pitäisi olla".

​"Pakko tulla joksikin on väkivallan ja ristiriidan perussyy."

​Suorittaminen on mielen epätoivoista yritystä paeta mm. tyhjyyttä, riittämättömyyttä,häpeän ja arvottomuuden tunteita.Tämä taas rakentaa suojamuuria. Emme uskalla olla haavoittuvaisia. Kaikki reagoiminen kertoo siitä. Se on meissä niin syvällä tuo pelko,suru,viha....

​2. Miten pelko, vertailu ja psykologinen aika syntyvät? 

​Nämä kolme käsitettä ovat tässä ajattelussa erottamattomasti kytköksissä toisiinsa. Ne ovat saman ilmiön – ajattelun prosessin – eri puolia.

• ​Vertailu: Vertailu alkaa heti, kun asetamme itsemme rinnakkain jonkun toisen – tai oman ihanteemme – kanssa. Vertailu synnyttää kateutta, kilpailua ja alemmuudentunnetta. Kun vertaat itseäsi toiseen, lakkaat näkemästä sen, mitä todella olet. Tämä on pohjimmiltaan väkivaltaa.

• Miksi siis ylipäätään vertaamme itseämme?Kun näet itsesi sellaisena kuin olet. Olet päässyt vertaamisesta.

• ​Psykologinen aika: Tämä ei tarkoita kellonaikaa (kuten kykyä ehtiä junaan), vaan mielen luomaa sisäistä aikaa. Psykologinen aika on liikettä menneisyyden (muistot, kokemukset, traumat) ja tulevaisuuden (toiveet, uudet tavoitteet) välillä. Mieli luo ajatuksen: "Olen nyt epätäydellinen, mutta ajan myötä minusta tulee täydellinen."

• ​Pelko: Pelko syntyy juuri tässä psykologisessa ajassa. Ajatus palaa menneeseen kipuun tai projisoi tulevaisuuteen uhan: "Mitä jos epäonnistun?", "Mitä jos minua ei hyväksytä?" Pelko ei ole nykyhetkessä; se on ajatuksen tuote, joka liikkuu ajassa.

​Mielen luoma harha on uskotella, että psykologinen aika voisi ratkaista ongelmamme – että tulevaisuudessa olemme vapaita pelosta. Todellisuudessa psykologinen aika ei ratkaise pelkoa, vaan luo sen. Juuri silloin kun pakenemme, pakenemisen hetkellä syntyy pelko – ja tuo pelko vain kasvaa, kun pakenemme sitä.

Jos olet eksynyt metsään, mitä silloin teet? Pysähdyt ja katsot ympärillesi. Niin on myös sisäisesti jos saanen sanoa pysähdyttävä kokonaan. Ensimmäinen askel on se viimeinen askel.

​3. Osittunut energia: Miten pirstoutunut mieli luo ristiriitaa?

​Kun tutkimme elämän suorittamista ja "minän" rakenteita, törmäämme ennemmin tai myöhemmin ratkaisevaan kysymykseen: Miksi ihmisen toiminta luo jatkuvasti uusia ongelmia, vaikka yritämme korjata vanhoja?

​Syy löytyy tavastamme käyttää sisäistä energiaamme. Suurin osa elämästämme perustuu osittuneeseen energiaan, mikä estää meitä näkemästä asioita kokonaisuutena. Se on tila, jossa mieli on jakautunut eri osiin, jotka sotivat keskenään:

• ​Toiveet vastaan todellisuus: Haluat olla rauhallinen, mutta olet vihainen. Energia kuluu siihen, että yksi mielen osa tuomitsee toisen osan ja yrittää muuttaa sitä.

• ​Erilliset roolit: Elämme pirstoutuneessa tilassa: on työ-minä, vapaa-ajan minä, perhe-minä, henkinen minä ja fyysinen minä. Jokaiseen rooliin liittyy omat tavoitteensa ja pelkonsa. 

• ​Aatemaailmat ja rajat: Mieli jakaa maailman "meihin" ja "muihin", hyvään ja pahaan, kansallisuuksiin ja uskontokuntiin.

​Kun energia on osittunutta, toimintamme synnyttää aina ristiriitaa. Jos yrität ratkaista ongelman (esimerkiksi stressin) osittuneesta mielestä käsin, käytät usein keinoja, jotka luovat uutta stressiä (kuten kurinalaisuutta, suorittamista ja pakottamista).

​Osittunut energia on kuin huone, jossa yritetään sammuttaa tulipaloa puhaltamalla vain yhteen nurkkaan – samalla kun liekit leviävät muualle.

​4. Kokonaisenergia ja se, mitä tapahtuu, kun "minä" väistyy

​Entä jos tuo jatkuva joksikin tulemisen pako katkeaa? Mitä tapahtuu, kun erillinen "minä" – joka yrittää hallita, muuttaa ja suorittaa elämää – pysähtyy?

​Kokonaisenergia synnytetään silloin, kun mieli lakkaa jakamasta kokemusta osiin. Tavallisesti mielessämme on aina kaksi puolta: havaitsija ("minä") ja havaittu (tunteeni, ajatukseni, kehoni). Kokonaisenergia herää hetkellä, jolloin ymmärretään, että havaitsija on itse havaittu.

​Älä yritä päästä eroon pelosta tai muuttaa sitä. Kun näet pelon ilman pyrkimystä paeta tai hallita sitä, havaitsijan ja havaitun välinen etäisyys katoaa.

​Kun tämä erillisyys katkeaa, tapahtuu jotain radikaalia:

1. ​Ristiriita päättyy: Kun et enää taistele sitä vastaan, mitä on (esim. hyväksyt pelon tai surun sellaisenaan pyrkimättä pääsemään siitä eroon tai elävoitöimään sitä), sisäinen kamppailu lakkauttaa energiansa. Valinta luo uuden mukautumisen kaavan – ja juuri tuohon kaavaan meidät on opetettu lapsuudesta lähtien. Pohdi tätä hetki pakenematta sen luomia tunteita.

2. ​Valinnaton tietoisuus (Choiceless Awareness): Mieli ei enää luokittele asioita "hyviksi" tai "pahoiksi", eikä yritä paeta. Olet täysin läsnä sille, mitä on – ilman tuomitsemista tai analysointia.

3. ​Syvä hiljaisuus ja selkeys: Kun ajatus ei enää jatkuvasti rakenna "minää" ja sen tulevaisuudensuunnitelmia, syntyy luonnollinen hiljaisuus. Tämä hiljaisuus ei ole pakotettua meditointia, vaan mielen luonnollinen tila, kun se vapautuu tunnetusta. Mielen energia ei kulu taisteluun, vaan se tiivistyy nykyhetkeen luoden tyynen tilan ilman sisäistä kitkaa.

​Tiivistys: Kokonaiskumous alkaa tästä hetkestä

​Uudistammeko usein itseämme vain pinnallisesti? Vaihdamme rutiineja, tavoitteita, ruokavaliota tai ajattelutapaa, mutta sisäinen "suorittaja" säilyy ennallaan. Tämä on vain reformaatiota – vanhan järjestämistä uudelleen.

​Todellinen muutos vaatii henkistä ja psykologista kokonaiskumousta, jossa koko vanha suorittamisen rakenne murenee. Sille ei ole menetelmää tai tekniikkaa, sillä tekniikka on aina osittuneen mielen tuote. Itsen vapauttaminen ei myöskään vaadi vuosikymmenten harjoittelua, sillä harjoitteleminen itsessään on usein vain uusi suoritus.

​Vapaus alkaa välittömästä oivalluksesta: sen näkemisestä, miten oma mieli luo vertailua, pelkoa, aikaa ja pirstaleisuutta. Mikään mielen osittainen korjausliike ei tuo rauhaa. Kun näet tämän prosessin selkeästi – ilman halua muuttaa sitä – "minä" menettää otteensa, ja on tilaa jollekin täysin uudelle: eheälle, vapaalle ja todelliselle elämiselle.