Osa 4. Kun vapautuminen siirtyy tulevaisuuteen

”Voiko mieli tai ajatus koskaan tunnistaa rajallisuutensa, kun jokainen yritys ymmärtää itseään on vain uusi ajatus oppimassa vanhaa ajatusta?”

Kun mieli kokee tyhjyyttä, pelkoa tai riittämättömyyttä tässä ja nyt, alkaako se rakentaa ajatusta tulevasta muutoksesta? Se alkaa odottaa tiettyä vuotta, sykliä tai kollektiivista aaltoa, joka vihdoin tuo vapauden.

Syntyykö tässä psyykkinen aika? Mieli rakentaa ajatuksen: ”Nyt olen rajoittunut tai keskeneräinen, mutta huomenna, seuraavassa syklissä tai tietyn harjoituksen myötä olen vapaa.”

Etsimme vapautumista ajasta, mutta teemmekö siitä prosessin, joka tarvitsee aikaa? Syntyykö jokaisesta tulevaisuuteen sijoitetusta siirtymästä vain uusi odotus, joka sitoo mielen entistä tiukemmin psyykkiseen aikaan?

Kartat ja etsijän rooli

Jotta mieli tuntisi olonsa turvalliseksi matkalla kohti tulevaa vapautta, se hakee järjestelmiä, oppeja ja auktoriteetteja. Se haluaa tietää, mikä on sen henkinen tehtävä ensi kuussa tai tulevina vuosina.

Mitä tapahtuu siinä hetkessä, kun otamme vastaan lukujärjestyksen tai menetelmän?

Tapahtuuko siinä hienovarainen liike, jossa oma välitön havainnointi vaihtuu järjestelmän tulkintaan? Muuttuuko hämmennys tai pelko uudeksi identiteetiksi – ”henkiseksi etsijäksi, joka toteuttaa kosmista tehtäväänsä”?

Kun keskitymme siihen, mitä kartta sanoo tulevaisuudesta, tuleeko kartasta tärkeämpi kuin se kehollinen ja psyykkinen todellisuus, joka on läsnä tässä sekunnissa?

Entä jos harjoitus, jota käytetään tietyn tilan saavuttamiseksi, synnyttää myös saavuttajan – saman vanhan minän, joka yrittää hallita ja suorittaa?

Mitä etsimiselle tapahtuu?

Syntyykö etsimisestä aina myös määränpää – ja määränpäästä matka?

Jos kartta ei enää kerro, minne pitäisi mennä tai mitä pitäisi saavuttaa, mitä tapahtuu itse etsimiselle?

Voiko tämä hetki olla ilman määränpäätä?