Mitä on Rakkaus?

​Me puhumme rakkaudesta jatkuvasti. Me laulamme siitä, kirjoitamme siitä kirjoja ja etsimme sitä koko elämämme. Mutta kun katsomme sitä, mitä kutsumme rakkaudeksi arjessamme, näemmekö todella rakkautta – vai näemmekö vain omia tarpeitamme, pelkojamme ja takertumistamme?

​Jos haluamme ymmärtää, mitä rakkaus todella on, meidän on ensin nähtävä, mitä se ei ole.

​1. Rakkaus ei ole riippuvuutta eikä omistamista

​Mielessämme rakkaus sekoittuu lähes aina tarpeeseen saada turvaa, hyväksyntää ja seurallisuutta. Sanomme rakastavamme toista ihmistä, mutta usein tarkoitamme: "Sinä täytät minun yksinäisyyteni, sinä tuot minulle turvaa."

​Tällaisessa suhteessa toisesta ihmisestä tulee väline oman sisäisen tyhjyyden pakenemiseen. Ja kun toinen ihminen on meille väline, astuu kuvaan pelko: pelko toisen menettämisestä, muuttumisesta tai hylätyksi tulemisesta. Pelko taas synnyttää tarpeen hallita ja omistaa.

​Mutta voiko hallitsemisessa ja omistamisessa olla rakkautta? Missä on pelkoa ja riippuvuutta, siellä ei ole vapautta. Ja ilman vapautta ei voi olla rakkautta.

​2. Rakkaus ei ole ajatusta eikä muistoa

​Ajatus on menneisyyden reaktio – se perustuu muistoille, kokemuksille ja mielikuville. Kun sanomme rakastavamme jotakuta, rakastammeko häntä sellaisena kuin hän on tässä hetkessä, vai rakastammeko mielikuvaa, jonka olemme hänestä rakentaneet?

​Jos suhde perustuu menneisyyden muistoille – hyville tai pahoille – me emme kohtaa toista ihmistä tuoreesti. Me kohtaamme vain oman mielikuvamme hänestä. Ajatus voi luoda mielihyvää, halua ja romanttisia ihanteita, mutta ajatus on aina rajoitunut ja jakautunut. Ajatus luo "minun" ja "sinun" välisen eron. Rakkaus ei ole ajatuksen tuote.

​3. Ehtoja ja vertailua ei ole

​Kulttuurissamme rakkaus on ladattu ehdoilla: "Rakastan sinua, jos rakastat minua", tai "Rakastan sinua, kunhan käyttäydyt odotusteni mukaisesti." Tämä on kaupankäyntiä, ei rakkautta.

​Vertailu ja kilpailu tuhoavat rakkauden. Kun vertaamme kumppaniamme, lastamme tai itseämme muihin tai johonkin ihanteeseen, luomme mielensisäistä väkivaltaa. Rakkaus ei tunne vertailua, luokittelua eikä arvottamista. Se ei ole kytketty suorituksiin tai ansiottomuuteen.

​Mitä rakkaus sitten on?

​Rakkaus ei löydy etsimällä sitä tai yrittämällä olla "rakastava". Se ei ole tunne, jonka voi pakottaa tai suorittaa.

​Rakkaus on "minän" poissaoloa: Kun tietoisuudestamme väistyvät kouristuksenomainen takertuminen, omat halut, mielikuvat ja jatkuva turvallisuuden hakeminen, jäljelle jää tila, jota kutsutaan rakkaudeksi.

​Se on täydellistä läsnäoloa: Rakkaus on kykyä katsoa toista ihmistä, luontoa tai itseään ilman arviointia, tuomitsemista tai nimeämistä – täysin hiljaisella mielellä.

​Rakkaus on myötätuntoa ja älykkyyttä: Kun erillisyys "minun" ja "sinun" välillä murenee, raja oman kärsimyksen ja toisen kärsimyksen välillä häviää. Silloin toiminnasta tulee aitoa myötätuntoa ja älykkyyttä.

​Rakkaus ei ole kaukainen ihannut tai mystinen kokemus, joka kuuluu vain harvoille. Se on läsnä aina silloin, kun uskalletaan päästää irti pelosta, omistushalusta ja menneisyydestä, ja kohdata elämä tässä hetkessä täysin avoimin mielin.