Mitä on Rakkaus?
14.08.2026
Jos haluamme ymmärtää, mitä rakkaus todella on, meidän on ensin nähtävä, mitä se ei ole.
1. Rakkaus ei ole riippuvuutta eikä omistamista
Mielessämme rakkaus sekoittuu lähes aina tarpeeseen saada turvaa, hyväksyntää ja seuraa. Sanomme rakastavamme toista ihmistä, mutta usein tarkoitamme: ”Sinä täytät minun yksinäisyyteni, sinä tuot minulle turvaa.”
Tällaisessa suhteessa toisesta ihmisestä tulee väline oman sisäisen tyhjyyden pakenemiseen. Ja kun toinen ihminen on meille väline, astuu kuvaan pelko: pelko toisen menettämisestä, muuttumisesta tai hylätyksi tulemisesta. Pelko taas synnyttää tarpeen hallita ja omistaa.
Mutta voiko hallitsemisessa ja omistamisessa olla rakkautta? Missä on pelkoa ja riippuvuutta, siellä ei ole vapautta. Ja ilman vapautta ei voi olla rakkautta.
2. Rakkaus ei ole ajatusta eikä muistoa
Ajatus on menneisyyden reaktio – se perustuu muistoihin, kokemuksiin ja mielikuviin. Kun sanomme rakastavamme jotakuta, rakastammeko häntä sellaisena kuin hän on tässä hetkessä, vai rakastammeko mielikuvaa, jonka olemme hänestä rakentaneet?
Jos suhde perustuu menneisyyden muistoihin – hyviin tai pahoihin – emme kohtaa toista ihmistä tuoreesti. Kohtaamme vain oman mielikuvamme hänestä. Ajatus voi luoda mielihyvää, halua ja romanttisia ihanteita, mutta ajatus on aina rajoittunut ja jakautunut. Ajatus luo ”minun” ja ”sinun” välisen eron. Rakkaus ei ole ajatuksen tuote.
3. Rakkaudessa ei ole ehtoja eikä vertailua
Kulttuurissamme rakkaus on ladattu ehdoilla: ”Rakastan sinua, jos rakastat minua” tai ”Rakastan sinua, kunhan käyttäydyt odotusteni mukaisesti.” Tämä on kaupankäyntiä, ei rakkautta.
4.Jos sanomme rakastavamme Jumalaa, onko se silkkaa pötyä ? Näin sanoessamme rakastamme oman mielemme luomaa projektiota verhottuna itsekkyyden kaapuun.
Tai jos sanot rakastavasi jotakuta toista, rakastatko silloin koko ihmiskuntaa?
Onko rakkaus miellyttämistä? ylevöittämistä? Jonkun palvomista? ilmeisestikkään ei ole. Olemme luoneet kuvan rakkaudesta ja samalla kadottaneet sen.
Olemme ehdollistettu ajattelemaan rakkauden olevan mielihyvää,emmekä kuitenkaan ymmärrä mielihyvän koko rakennetta. Mielihyvä ja pelko kuuluvat yhteen. Kun vaadimme mielihyvää vedämme väistämättä myös pelon luoksemme.
Elämämme on kovin pinnallista ja tylsää siksi vaadimme mielihyvää.
Vertailu ja kilpailu tuhoavat rakkauden. Kun vertaamme kumppaniamme, lastamme tai itseämme muihin tai johonkin ihanteeseen, luomme mielensisäistä väkivaltaa. Rakkaus ei tunne vertailua, luokittelua eikä arvottamista. Se ei ole kytketty suorituksiin tai ansioihin.
Mitä rakkaus sitten on?
Rakkautta ei löydä etsimällä sitä tai yrittämällä olla ”rakastava”. Se ei ole tunne, jonka voi pakottaa tai suorittaa.
Rakkaus on ”minän” poissaoloa. Kun tietoisuudestamme väistyvät kouristuksenomainen takertuminen, omat halut, mielikuvat ja jatkuva turvallisuuden hakeminen, jäljelle jää tila, jota kutsutaan rakkaudeksi.
Se on täydellistä läsnäoloa. Rakkaus on kykyä katsoa toista ihmistä, luontoa tai itseään ilman arviointia, tuomitsemista tai nimeämistä – täysin hiljaisella mielellä.
Rakkaus on myötätuntoa ja älykkyyttä. Kun erillisyys ”minun” ja ”sinun” välillä murenee, raja oman kärsimyksen ja toisen kärsimyksen välillä häviää. Silloin toiminnasta tulee aitoa myötätuntoa ja älykkyyttä.
Rakkaus ei ole kaukainen ihanne tai mystinen kokemus, joka kuuluu vain harvoille. Se on läsnä aina silloin, kun uskalletaan päästää irti pelosta, omistushalusta ja menneisyydestä ja kohdata elämä tässä hetkessä täysin avoimin mielin.
